maanantai 14. elokuuta 2017

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Alkuteos: Half of a yellow sun suom. Sari Karhulahti
Otava 2009
605s.

Puolikas keltaista aurinkoa vie 1960-luvun Nigeriaan. Siinä kuvataan Biafran sotaa, sen syitä ja seurauksia yhden perheen kautta. Kirja on jaettu neljään osaan, joista ensimmäinen ja kolmas käsittelevät 1960-luvun alkupuolta eli aikaa ennen sotaa. Toinen ja neljäs puolestaan käsittelevät 1960-luvun loppupuolta, Biafran itsenäistymistä ja sota-aikaa. Vaikka kirjailija itsekin kertoo, että kirja perustuu pitkälti hänen mielikuvitukseensa ja käsityksiinsä siitä, millaista on ollut elää 1960-luvun Nigeriassa, tuntuu teos hyvin realistiselta ja on helppo uskoa, että tällaista elämä on tuohon aikaan voinut olla.

Luin kirjaa noin kuukauden ajan lukien välissä myös muuta. Veikkaan oman lukukokemukseni hieman kärsineen tästä pitkästä ajasta ja muiden kirjojen samanaikaisesta lukemisesta. Kirjan alku ei kuitenkaan tuntunut vetävän minua mukaansa, joten tartuin mieluummin johonkin toiseen kirjaan kuin tähän. Etenemiseni oli alkuun melko hidasta ja ehdinkin jo miettiä, miten tätä kirjaa on niin kovin ylistetty. Vasta hieman pidemmälle edettyäni ja kirjaan kunnolla uppouduttuani, aloin pitää tästä kirjasta ja ymmärsin sen hienouden. 

Kirjassa keskeisimmiksi henkilöiksi nousevat Odenigbo ja Olanna, nuori yliopistossa opettava pari, heidän palvelijansa Ugwu sekä Olannan kaksoissisko Kainene ja tämän englantilainen mies Richard. Heistä ainoastaan Ugwu osallistuu sotaan ihan rintamallakin, hänkin vain lyhyen aikaa, joten kirjassa sotaa ja sen vaikutuksia kuvataan lähinnä siviiliväestön kautta. Mielestäni Adichie onkin onnistuneesti kuvannut, kuinka sota muuttaa aivan tavallisen, Nigeriassa jopa melko hyvin toimeentulevan perheen elämää. Vähän väliä saa olla pakkaamassa matkalaukkuja ja etsimässä uutta majapaikkaa, kun sota etenee ja tuhoaa asuinalueita. Köyhyys ja nälkä ovat arkipäivää ja hääjuhlakin keskeytyy pommikoneiden pommittaessa juhlapaikkaa.

Tässä kirjassa parasta olivat sen henkilöt ja heidän kuvauksensa. Samaan aikaan sekä pidin kaikista päähenkilöistä, mutta toisinaan myös ärsyynnyin joihinkin heidän piirteisiinsä tai tekemisiinsä. Ihan niin kuin oikeassakin elämässä, kaikissa on ne ärsyttävätkin puolensa. On hienoa, miten kirjailija on onnistunut luomaan henkilöistä niin realistisia. Heidän kauttaan Adichien loi todella taitavasti kertomuksen, joka sisälsi monenlaisia välillä monimutkaisiakin tapahtumia, mutta silti kaikki tapahtumat liittyivät jollakin tavalla toisiinsa ja nivoutuivat yhtenäiseksi laajaksi kokonaisuudeksi.

Tuntuu, että kirjasta olisi niin kovin paljon muutakin sanottavaa, mutta silti en osaa pukea kaikkia ajatuksiani tekstin muotoon. Siksi suosittelenkin lukemaan tämän kirjan, jos et sitä ole vielä tehnyt. Ei tämä teos turhaan kaikkia niitä ylistäviä sanoja ole saanut.

★★★★

maanantai 7. elokuuta 2017

Syksyn seitsemän

Jostain syystä oli unohtunut kokonaan luonnoksiin postaus kirjoista, joita odotan tältä syksyltä. Nyt kun näiden kirjojen julkaisuajat alkavat olla käsillä lienee vihdoin hyvä aika saada tämä teksti uloskin. Uusia ja kiinnostavia kirjojahan olisi vaikka millä mitalla, mutta yritin valita ne itseäni kaikista eniten kiinnostavimmat. Ainakin näihin tässä syksyllä sitten yritän tutustua sen verran, mitä koulukiireet aikaa antavat. Siispä epämääräisessä järjestyksessä minun syksyn seitsemän odotetuinta kirjaa:









Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa, Gummerrus. Rehellinen tutkielma todellisuuden odottamattomasta luonteesta ja kipeästä luopumisesta.

Yu Hua : Xu Sanguanin elämä ja verikaupat, Aula & Co. Kertomus viisihenkisen työläisperheen elämästä Maon ajan kiinassa.

Ben Kalland: Vien sinut kotiin, Atena. Uskonnon ja perheenjäsenet vastakkain asetteleva kertomus Markuksesta, kysymys siitä kuka jääkään lopulta vierelle.

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous, Gummerrus. Indonesian historiaa maailmasta, jossa miehet ovat häijyjä kiimaisia koiria, eikä ole suurempaa kirousta kuin synnyttää kauniita tyttöjä.

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen, Tammi. Romaani nuoruusvuosien rakkaudesta, tunteista ja elämästä illuusioiden tuolla puolen.

Markku Ojananen: Vaihtoehtoisia fakotja? Miksi valehtelemme, Minerva. Valheisiin, niiden syihin ja seurauksiin pureutuva teos.

Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa, Minverva. Toisen maailmansodan loppuun sijoittuva kertomus saksalaissotilaasta ja orvosta juutalaistytöstä.


Mitä kirjaa/kirjoja sinä odotat tältä syksyltä?

torstai 3. elokuuta 2017

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa
Alkuteos: Everything, Everything, suom. Helene Bützow
Tammi 2017
316s.

Alkukesästä bongasin mainoksia tähän kirjaan perustuvasta leffasta, joka oli tulossa leffateattereihin. Trailerit vaikuttivat oikein lupaavilta ja siksi kiinnostuin tästä kirjastakin. Olen jo aiemminkin maininnut olevani sellainen ihminen, että haluan lukea kirjan ennen leffan näkemistä, joten laitoin tämän kirjastosta varaukseen, jotta pääsisin nopeasti myös kirjan lukemaan. Intoani päästä lukemaan lisäsi vain entisestään kaverini, joka kehui kirjaa kovasti ja väitti loppuratkaisun olevan niin yllättävä, ettei sitä millään arvaa lukiessa. Mielenkiinnolla lähdin selvittämään onko kirja näiden odotusten ja kehujen arvoinen. 

Kaikki kaikessa kertoo Maddysta, joka on allerginen maailmalle. Hän ei voi poistua kotoaan, eikä vieraitakaan pääse käymään. Ainoat ripaukset ulkomaailmasta Maddy saakin kokea hoitajansa Carlan avulla sekä kirjoilla, elokuvilla ja internetin välityksellä. Tilanteeseen tulee kuitenkin muutos, kun naapuriin muuttaa uusi perhe ja perheen poika Olly herättää heti Maddyn kiinnostuksen. Luonnollisesti myös Olly kiinnostuu Maddysta ja kirjassa päästäänkin seuraamaan, miten nuoret tutustuvat ensin viestien sekä netin välityksellä ja lopulta Maddy lähtee ulkomaailmaan sen vaaroista välittämättä. Rakkauden vuoksi on otettava riskejä. 

"Ehkä kaikkea ei voi ennustaa, mutta jotakin voi. Kuten esimerkiksi sen, että olen rakastumassa Ollyyn. Ja siitä tulee lähes varmasti katastrofi."

Mielestäni Kaikki kaikessa on melko tyypillinen YA-kirja. Nuori tyttö, joka on sairas ja poika johon hän rakastuu. Ensirakkaus kohtaa vastustusta ja ongelmia, mutta sen eteen taistellaan ja ollaan valmiita uhraamaan lähes koko elämä. Kliseistä, mutta toisaalta voiko tältä kirjalta muuta odottaakaan?

Pidin kirjan tyylistä. Tekstin joukossa oli myös Maddyn ja Ollyn nettikeskusteluja, kuvia, piirrustuksia ynnä muuta pientä kivaa oheismateriaalia. Se toimi tässä kirjassa oikein hyvin. Tämän ja päiväkirjamaisen kirjoitusasun ansiosta kirja oli helppo- ja nopealukuinen, eikä tämän parissa muutamaa iltaa enempää kulunut. Päiväkirjamainen kerronta toimi ja loi tälle kirjalle otollista tunnelmaa. Visuaalinen ilme oli muutenkin mieleeni lukuunottamatta kirjan kantta. Alkuperäisessä kirjassa oli todella nätti kansi, samoin on tämän sisäsivulla, mutta tähän suomenokseen oli valittu leffakansi. Harvoin ne ovatkaan mieleeni, joten sikäli ei tarvitse ihmetellä etten tästäkään kannesta pitänyt.

Kannen lisäksi koko kirja tuotti minulle pettymyksen. Saatoin ehkä odottaa hieman liikaa ja esimerkiksi loppuratkaisukaan ei päässyt yllättämään. Minulla oli mielessäni kaksi vaihtoehtoa, miten tämä kirja voisi päättyä ja toinen niistä osui täysin oikeaan. Ehkä odotin kaverini ylistyspuheiden vuoksi jotakin huikeampaa loppua ja siksi tämä tuotti pettymyksen. Veikkaan myös, että muutaman vuoden nuorempi minä olisi tästä kirjasta pitänyt enemmän. Tuntuu hieman oudolta sanoa näin, sillä olen edelleen nuori ja sikäli ikäni puolesta kirjan kohderyhmää, mutta muutaman vuoden aikana kirjamakuni on muuttunut jonkin verran ja vaadin tällaisiltakin kirjoilta nykyään hieman enemmän, jotta ne sykähdyttäisivät ja veisivät mukanaan. En kuitenkaan ihmettele kirjan saamaa suosiota lainkaan ja helppolukuisuutensa ansioista viihdyin minäkin tämän kirjan parissa, eikä lukeminen tuntunut pakkopullalta.

Ja mitä siihen elokuvaan tuli, ei sitten ikinä päädytty leffaan sitä katsomaan. Ehkä joskus katsomme sen tyttöjen leffaillassa, mutta nyt tämän kirjan jälkeen odotukset eivät ole senkään suhteen enää ihan yhtä korkealla. Amandla Stenberg oli kyllä niin ihana nälkäpelissä, että ehkä ihan hänen vuokseen tämän joskus katson.

★★ 

tiistai 1. elokuuta 2017

Heinäkuun kirjat

Tuntuipa oudolta kirjoittaa otsikkoon heinäkuun kirjat, sillä sehän tarkoittaa sitä, että heinäkuu on ohi ja ollaan jo elokuussa. Elokuu on aina ollut se kuukausi, kun kesä loppuu ja koulu alkaa. Ja tältä musta tuntuu yhä edelleen siitäkin huolimatta, että uusi opiskeluvuosi alkaa vasta kuun viimeisenä päivänä ja sitä ennen oleva kesälomakin on vielä edessä. Täytyy siis toivoa kesäisiä päiviä vielä elokuullekin, ettei kesä ihan vielä olisi ohi. Eihän se ole edes kunnolla alkanutkaan. Näiden alkulöpinöiden kautta onkin sitten hyvä siirtyä postauksen aiheeseen eli niihin heinäkuun kirjoihin.


Heinäkuussa luetut:
1. Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
2. Lisa Genova: Edelleen Alice
3. Christer Kihlman: Tuuliajolla tappion maisemissa
4. Alan Bradley: Piiraan maku makea (postaus tulossa)
5. Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Lisäksi äänikirjoja:
1. Mikko Aaltonen: JHT -Musta Lammas (postaus tulossa)
2. Siri Kolu: Me rosvolat

Heinäkuussa tuli luettua ihan kivasti, varsinkin kun huomioi sen, että olen koko ajan ollut töissä ja viikonloputkin on ollut pitkälti menoa ja meininkiä erilaisten kesäjuhlien ja -tapahtumien muodossa. Sivuja kertyi yhteensä 1075 ja äänikirjoja tuli kuunnelta 20 tuntia ja 36 minuuttia. Erityisesti tästä kuusta veikkaan jäävän mieleen tuon Adichien pienen Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -opuksen. Siihen uskon palaavani vielä useita kertoja myöhemminkin. Ja kuukauden yllättäjä on ehdottomasti tuo Cheekistä kertova kirja. Se vei minut ihan mukanaan, vaikka ei minun ikinä pitänyt edes tarttua koko teokseen. Siitä kuitenkin piakkoin lisää, yritän saada elokuun aikana julkaistua viimeisetkin rästissä vuoroaan odottelevat kirjapostaukset. Huomaan minulle kehittyneen pahan tavan kirjoittaa postaus lähes valmiiksi, mutta jättää sitten viimeistely ja tekstin yhtenäiseksi kokoaminen myöhempään hetkeen. Yritän parantaa tapani ja saada postaukset ulos sitä mukaan, kun kirjoja on luettukin.

Toivotaan elokuusta yhtä hyvää kirjakuukautta kuin heinäkuukin oli, sillä sen jälkeen alkaakin sellainen opiskelusyksy, että vähän meinaa jo ajatuskin hirvittää. 

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
Otava 2017
287s.

Uskonnot ovat jo jonkin aikaa jotenkin erikoisesti kiinnostaneet ja kiehtoneet minua. En tiedä, mikä niissä vetää puoleensa, ehkäpä se ettei mikään uskonto ole muuten osallisena elämääni saa aikaan jonkinlaista mystisyyttä ja sen myötä myös herättää kiinnostusta. Ja muutenkin on aina mielenkiintoista kuulla ja tutustua, miten monenlaisia katsomuksia ihmisillä tässä maailmassa on. Siksipä kiinnostuinkin kovasti, kun keväällä luin blogeista arvosteluja Terhi Törmälehdon esikoisromaanista. Vihdoin hetki sitten bongasin tämän kirjan myös itse kirjastosta pikalainaan ja pääsin lukemaan. Tämän kirjan lukukokemuksen kuvaileminen on tuntunut jotenkin hankalalta, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Vaikka vuoret järkkyisivät kertoo Kajaanilaisesta Elsasta, joka tutustuu yhdessä kahden ystävänsä kanssa uskonnolliseen liikkeeseen nimeltä helluntailaisuus. Liikkeeseen, jossa Jumala ottaa omakseen ja antaa kielilläpuhumisen lahjan. Liikkeeseen, jota Elsa joutuu aluksi salailemaan kotonaan, eivätkä vanhemmat ja isovanhemmat oikein koskaan tunnu täysin ymmärtävän, mitä Elsa helluntailaisuudessa näkee. Liikkeeseen, jota Elsa itsekin alkaa myöhemmin kyseenalaistamaan.

"Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky.”

Kirjassa liikutaan kahdessa ajassa. Siinä kuvataan lukiolaista Elsaa, hänen kasvuaan ja alkuvaiheitaan helluntailaisena sekä lukion jälkeistä aikaa Kolumbian Bogotassa. Alkuun tämä ajoissa hyppiminen tuntui hieman haastavalta, mutta tarinan edetessä molempiin aikoihin mukaan pääseminen helpottui ja samalla kirjan kokonaisuus alkoi hahmottua.

Kirja ei itselleni ollut ehkä ihan niin vaikuttava lukukokemus kuin se monille muille on tuntunut olevan. En oikein edes osaa sanoa, mihin tässä kirjassa kompastuin. Ehkä se oli kirjan täydellisen kaunis kieli, josta tuntui puuttuvan sellainen pieni rosoisuus ja särmä, jota ehkä itse olisin kaivannut. Tai sitten ne olivat osin liiankin yksityiskohtaiset kuvaukset Bogotasta ja Elsan siellä tapaamasta Manuelista, joka jäi jostain syystä kovin pinnalliseksi ja etäiseksi henkilöksi. Tai sitten tämä kirja ei vain ollut minua varten, vaikka uskontoa ja uskoa tässä kuvattiinkin todella hienosti. Ja uskon ja uskomisen kuvaustahan minä tältä kirjalta lähdin hakemaankin, joten siltä osin kuitenkin onnistunut lukukokemus.

Ja yhtenä kehuna tälle kirjalle vielä sen kaunis kansi, jo sen perusteella olisin voinut tarttua tähän kirjaan!

★★★